Monikulttuurisen itsenäisyyspäivän historiaa

Monikulttuurinen itsenäisyyspäivän juhla järjestettiin ensimmäisen kerran Helsingissä vuonna 2006 yhteistyössä monen eri toimijan kanssa. Vuosien varrella yhteistyökumppanit ja juhlapaikka ovat vaihtuneet, mutta tarkoitus on edelleen sama: järjestää tilaisuus, jossa ihmiset taustastaan riippumatta voivat juhlistaa yhteistä, uutta tai vanhaa, kotimaataan, Suomea. 

Moniheli on ollut juhlan pääjärjestäjänä perustamisvuodestaan 2010 asti. Vuoteen 2018 saakka tapahtumaa järjestettiin yhteistyössä Kulttuurikeskus Caisan kanssa. Vuosien varrella tapahtumaa ovat olleet järjestämässä ja tukemassa myös mm. Berde ry, Cultura-säätiö, Palmia, Suomen Punainen Risti sekä Järjestöhautomo.

Juhlapaikkana toimi vuoteen 2013 asti Kulttuurikeskus Caisa, jonka jälkeen tilaisuus siirtyi Helsingin kaupungintalolle. Suomen täyttäessä 100 vuotta myös Monikulttuurisen itsenäisyyspäiväjuhlan oli oltava parhaissa juhlavaateissaan: #Mippi100 juhlittiin Finlandia-talossa 6.12.2017! Vuonna 2018 juhla palasi hetkellisesti Kulttuurikeskus Caisan tiloihin. Vuoden 2019 juhla järjestetään Maunula-talossa. 

Vuosien aikana juhlassa ovat pitäneet puheita muun muassa presidentti Tarja Halonen, Pekka Haavisto, ent. opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen ja ent. pääministeri Juha Sipilä. Juhlassa on nähty mitä värikkäämpiä esityksiä eri kulttuuritaustoja edustavilta taiteilijoilta, artisteilta ja harrasteryhmiltä. 

Juhlan osallistujamäärä on vaihdellut vuosien aikana noin 200 juhlijasta Suomi100 vuoden 1500 juhlijaan. Juhlan suosio on ollut joka vuosi suurta ja paikat juhlaan on aina varattu loppuun muutamien tuntien kuluessa. 

Alta voit lukea ja katsoa tunnelmia menneiden vuosien juhlahumusta!

2018

Vuonna 2018 Monikulttuurinen itsenäisyyspäivän juhla järjestettiin yhteistyössä Kulttuuriskeskus Caisan kanssa kulttuurikeskuksen uusissa tiloissa Kalliossa. Juhlassa kuultiin esimerkiksi puhe Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyarilta ja Maamme-laulu Ilona Gillin laulamana. Yleisöä tanssittivat kuubalaistaustainen Banda Caribe sekä DJ Hermanni. Juhlan aikana vieraat saivat tutustua Maamme-laulun käännöksiin 30 eri kielellä sekä nauttia pienestä purtavasta cocktailtilaisuudessa.